maanantaina, lokakuuta 20, 2014

Pikamoi!

Pitkästä aikaa.. Paljonhan tässä on ehtinyt olla ja mennä ja tulla. Aika (ja innostus) ei vaan riitä kaikkeen. Mutta katsotaan miten käy. Jaksanko ja ehdinkö lähteä tähän blogihommaan vielä. Paljon olisi juttuja ja asioita, joista voisi kirjoitella, mutta en tiedä.. Aikaahan tähän saa menemään niin paljon kuin sitä vaan tarjolla on.

Kuulumisia pikaisesti sen verran, että tällä hetkellä olen kokopäiväinen opiskelija. Aloitin opiskelut viime tammikuussa ja opintovapaalle jäin kesälomalta. Nykyajan opiskelu on hyvin itsenäistä ja vaatii itsensä niskasta kiinni ottamista, jos jotain aikoo saada aikaiseksi. Ja se tapahtuu netissä - siis se opiskelu. Perinteiset luennot kynien ja paperien kanssa on saanut unohtaa täysin. Periaatteessa aikaa on, mutta se, miten sen ajan käyttää, onkin sitten toinen juttu. Täällä kotona kun on aina muutakin tekemistä kuin avata se tietokone ja alkaa tekemään koulujuttuja..




Näissä kuulumisissa tänään.

-Jaana-