perjantaina, lokakuuta 30, 2009

Viikon saldo

Tässäpä alkuun tämän päivän kakkukokeilu. Olen jo pitkään lueskellut ja katsellut ihania kakkublogeja ja nyt sitten päätin vähän kokeilla itsekin jotain erilaista. Kuvassa suklaakakku, jossa täytteenä valkosuklaata. Kakku on vielä jääkaapissa kovettumassa, joten mausta en osaa sanoa vielä varmuutta. Epäilen aika makeaksi! =) Lapsi risti tämän jo hämähäkkikakuksi, joka vähän olikin ideana, koska onhan nyt Halloween. Viikon suklaasaaliiseen kuuluu toki myös sitä itseään, eli suklaata. Tämmöset Maraboun levyt tarttuivat mukaani. Päällimmäisenä uutta Vinter-suklaata, josta itse ainakin pidin kovasti. Maistui ihanasti joululta! Mies ei oikein innostunut, mutta auttoi kyllä muiden levyjen syömisessä aika tehokkaasti.. Taustalla hankkimani "karkkilaatikko", johon piilottelen suklaa-aarteita. Tai no, yritän piilottaa.. Valitettavasti isot levyt eivät sinne sovi.

Lapsille hankinnat -> pipot ja käsineet H&M:lta. Näitäkin meillä toki olisi ollut ennestään, mutta onhan se kiva saada jotain uutta tälle talvelle.


Kukkainnostus iskee jälleen, vaikka kesäkukka-aika onkin jo taakse jäänyttä elämää tältä vuodelta. En voinut vastustaa tätä hauskaa kodinonnea haamuineen!


Syklaami on ehkä tämän hetken suosikkikukkani. Yhtä sain pidettyä koko kesän hengissä ulkona, ja vasta pakkaset veivät niiltä voimat. Sisällekin piti nyt saada tämä ihana vaaleanpunainen koristus. Saa nähdä, kauanko tämä ihanuus kestää, en ole oikein sisäkasvatuksessa näiden kanssa onnistunut.



Nyt onkin hyvä aloittaa kolmen päivän vapaan vietto pyhäinpäivän merkeissä kynttilöitä poltellen ja joululehtiä lukien!



tiistaina, lokakuuta 20, 2009

"Himoshoppaajan salaiset unelmat"



Koukutuin täysin Sophia Kinsellan Himoshoppaaja-kirjoihin luettuani ensimmäisen. Siksipä ostinkin ne kaikki pokkarina ja luinkin melkein samantien. Sopivan hömppää ja koukuttavaa. Suosittelen!






Lukemiseen liittyen, ostin kahdet uudet silmälasit. Toiset normaaliin käyttöön ja toiset lukulaseiksi. Hurjaa, kun pitää jo olla lukulasitkin erikseen.. Onneksi nämä olivat sarjassa kahdet yhden hinnalla, muuten ei millään pystyisi kaksia kerralla hankkimaan!

Viime viikolla innostuin Hemtexillä, kun siellä oli poistotuotteita 3 kahden hinnalla.. Löysin kivat tuikkukipot kylpyhuoneeseen ammeen reunalle. Lisäksi vähän muutakin pientä tarttui mukaan.

perjantaina, lokakuuta 09, 2009

Shoppailua..


Aloitettuani aamuni poskionteloiden lavaatiolla jatkoin matkaani kaupungille tarkoituksenani vain "pikaisesti" käydä jotain katsomassa ja mennä kotiin lepäilemään. Toisin kävi. Pääsin vihdoin iltapäivällä kotiin muutaman ostoksen kera.. Mukaani tarttui mm. kahdet uudet liivit, tyttärelle mekkoja ja paita (-70%!!), kirjoja, kalenteri, hajuvesi ja kynsilakkoja. Niin, ja suklaata!

Löysin itselleni ihanan Nalle Puh-kalenterin ja Täydelliset Naiset-keittokirjan, jota toivoin jo joskus joululahjaksi, mutten sitä silloin saanut. Nyt se löytyi alesta sopuhintaan.

Että se siitä lepäilystä...

torstaina, lokakuuta 01, 2009

Opettelua..

Ehkäpä minäkin uskaltaudun vihdoin tähän bloggaamisen ihmeelliseen maailmaan.. Aika paljon harjoittelua ja aikaa varmaan aluksi vaatii, mutta eiköhän tämä tästä lähde onnistumaan!